was successfully added to your cart.

Shindo -venyttelyohjeet

By 5.1.2016Blogi

shindo

Ajattelin laitella tänne aina välillä jotain uutta ja erikoista ”treeniä”, sillä olen elämäni varrella ehtinyt harrastaa monenlaista mielenkiintoista lajia joista haluaisin jakaa palasia. Moni ei varmaankaan ole tutustunut tällaiseen venyttelymuotoon kuin Shindo. Itse ehdin harrastaa tätä vain puolisen vuotta, mutta perusliikkeet ovat hyvin yksinkertaisia ja siten helppo jakaa täällä blogissakin.

Shindon syntyperästä kerrotaan yhdistyksen sivuilla seuraavaa:

”Shindo syntyi Japanissa 1980-luvulla japanilaisen taitoluisteluvalmentajan Kazuko Kuratomin tarpeesta löytää apua keskosena syntyneen tyttärensä astmaan ja allergiaan, jotka näyttivät uhkaavan hänen elämäänsä. Etsittyään turhaan apua ja vastausta lääkäreiltä, sairaaloista ja erilaisilta hoitajilta hän päätyi etsimään ratkaisua lapsuudenaikaisista kokemuksistaan. Kuratomi löysi sieltä kosketuksen ja lämmön. Hän löysi myös idän perinteitä käsittelevästä konferenssista Kazumishi Chipatan kirjan jalkojen hoidosta ja sen merkityksestä ihmiselle. Kuratomi päätti kokeilla näitä menetelmiä tyttäreensä päivittäin. Jonkin ajan kuluttua tytär alkoi toipua ja parani lopulta kokonaan.

Samalla Kuratomi oli tarkkaillut myös ystäviensä jalkoja ja hoitanut heitä. Vaikka hänen ensimmäinen kutsumuksensa oli auttaa hoidoillaan lapsia, on shindosta sittemmin kehittynyt laaja ja kattava, mutta kuitenkin yksinkertainen itsehoito- ja hoitomenetelmä kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille. Menetelmänä se on jatkuvasti kehittyvä eikä ole sidoksissa mihinkään filosofiseen tai uskonnolliseen näkemykseen.”

IMG_44011

Shindon perusharjoituksia ja hoitomuotoja on useita, ja kaikkia harjoituksia voi tehdä yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Tässä postauksessa käyn läpi shindon perustana olevat kuusi kehon energiaratoihin kohdistuvaa meridiaanivenytystä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan stressi ja sairaudet voivat tukkia näitä energiakanavia ja aiheuttaa sisäelinten häiriöitä. Venytysten sanotaan tuovan energiaratoja kehosta esille, avaavan tukkoisuutta sekä tasapainottavan meridiaaneja. Tällaiselle skeptiselle tiedenaiselle riittää tietää, että venytykset rentouttavat keskeisiä ja tyypillisiä kehon jännitysalueita kuten alaselkää, hartiaseutua ja jalkoja… 😉 (Ymmärtääkseni mikään tutkimus ei ole osoittanut pysyvää anatomista rakennetta tai toimintoa meridiaaneille.) Lisäämällä käsille pari venytystä shindosta saa myös ihan hyvän yleisvenyttelyn.

Lämmittele lihaksia hetki ennen venyttelyn aloittamista. Venytykset ovat yksinkertaisia ja ne tehdään rauhallisesti omaa kehoa kuunnellen, eli rentoudutaan venytykseen eikä kiristellä otsasuoni sykkien. Hieman voi haastaa itseään, mutta kivun täytyy olla lievää. Kuhunkin venytykseen siirrytään rauhallisesti ja venytyksessä hengitetään seitsemän syvän hengityksen ajan: nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Venytystä voi toki jatkaa pidempäänkin, mutta silloin jatka hengittämistä normaaliin tahtiin. Venytyksestä alkuasentoon palautuminen tehdään myös ajatuksella ja rauhallisesti. Liike 2. tehdään molemmille puolille, samoin viimeinen liike 6. jos taivutat yhtä jalkaa kerrallaan.

 

 

shindo1

  1. Keuhkot ja paksusuoli

Seiso hartianlevyisessä haara-asennossa. Ota peukalolla ja etusormella rengasmainen ote toisistaan selän takana ja lähde viemään käsiä suorina pään yli. Pidä niska rentona ja polvet pehmeinä.

shindo2

  1. Maksa ja sappirakko

Istu lattialle ja avaa jalat niin leveään haaraan, kuin helposti saat. Jos asento tuntuu jo heti alkuun vaikealta, voit laittaa tyynyn häntäluun alle (etureisien tulisi olla rentoina!). Pidä napa eteenpäin ja hae tuntuma kylkeen, kuvittele että keskellä kylkeä menee viiva johon haluat venytyksen tavoittavan. Ainakaan itse en pysty laskeutumaan paljonkaan ilman että tuntuma siirtyy liikaa selkään päin: pienikin liike riittää! Jos yllät, ota varpaista kiinni, tai pidä ylempi käsi rennosti pään yllä ja anna alemman levätä reidellä. Vie korvaa kohti polvea niin, että kylki on jalkaa kohti. Pidä pakarat kiinni lattiassa.

shindo3

  1. Munuaiset ja virtsarakko

Siirrä jalat suoriksi eteenpäin. Pyöristä selkää ja taivuta ylävartaloa suorien jalkojen päälle. Ota kiinni vastakkaisen jalan varpaista tai nilkoista. Jos jo alkuasennossa istuminen lattialla tuntuu hankalalta, voi häntäluun alle laittaa tyynyn.

shindo4

  1. Sydän ja ohutsuoli

Pidä paino istuinluiden päällä ja istu salmiakkiasentoon jalkapohjat vastakkain. Pidä kyynärpäät polvien sisäpuolella tai säärten päällä. Ala pyöristää selkää alaspäin niska rentona. Pidä käsillä varpaista kevyesti kiinni.

shindo5

  1. Sydämenhallitsija ja kolmoislämmittäjä

Istu risti-istuntaan ja laita kädet vastakkaisten polvien päälle. Pyöristä selkää hitaasti eteenpäin ja tuo otsaa kohti lattiaa. Itse taivun tässä asennossa hyvin, joten teen käsillä tilaa niin että lasken otsan lattiaan: pakaroiden tulee silti pysyä maassa!

shindo6

  1. Maha ja perna

Taivuta toista polvea (tai molempia jos olet notkea) taakse pakaran kohdalle. Itse laitan tyynyn polven alle, ettei venytyksestä tule heti alkuun liian raju – sen voi ottaa hetken päästä pois jos siltä tuntuu. Voit myös pitää molempia jalkoja suorina jos venytys on liikaa tyynynkin kanssa. Laskeudu selällesi ja vie kädet suoriksi vartalon jatkeeksi. Varo, ettei selkä mene liikaa notkolle.

Helpoin liike itselleni on Sydämenhallitsija ja kolmoislämmittäjä (5.) eli siellä on vissiin meridiaanit kunnossa 😉 Vaikein taas on Maksa ja sappirakko (2.), mutta puolen vuoden 1 h/vko treenillä taisin jopa saada molemmat kädet varpaisiin niin että kylki pysyi linjassa jalan kanssa… Voi maksaraukkaani! Mikä oli sinulle helppo liike, mikä taas hankala?